22.3.2016

Taiteilija palvelukeskuksessa?


Aloin opiskella hoitajaksi ensimmäisen taidekoulun jälkeen, sillä halusin oppia lisää elämästä ja elämänkaaresta sekä siitä miten taide oikeastaan sisältyy edellisiin. Samaisista syistä erikoistuin vanhustyöhön. Hoitotyön opinnot ja kontaktit hoitajantyön kautta alkoivat ruokkia taiteellista työtäni. Nyt vuosia myöhemmin ja toisessa taidekoulussa opiskelun jälkeen teen taiteellista työtäni Kinaporin monipuolisessa palvelukeskuksessa Suomen Kulttuurirahaston myöntämän apurahan turvin. Sain apurahan Taidetta hoitolaitoksiin-rahastosta. Aloitin työskentelyn Kinaporissa 1.8.2015.



Ajattelen palvelukeskuksessa työskentelyn kuin olisin taiteilijaresidenssissä. Olen riippuvainen ihmisistä ja yhdessä olosta. Kohtaamiset vaikuttavat minuun niin, että pystyn tekemään taidetta... ”saan ideoita”. Työskentelyni vaatii kuitenkin myös yksin olon ja tekemisen hetkiä. Silloin uppoudun omalle työhuoneelleni, mikä ei sijaitse palvelukeskuksessa. Onkin tärkeää, että tahot (ja rahoittajat!) joissa taiteilijat työskentelevät, ymmärtävät mitä taiteen tekemisen prosessi vaatii. Se on hidasta ja pitkäjännitteistä työtä.



Aloittaessani työskentelyn palvelukeskuksessa jouduin väkisinkin ja uudestaan pohtimaan millainen taidemaalarin rooli siellä on tai taiteen asemaa siellä. Oivalsin nopeasti, että kysymys on oikeastaan taiteen ja taiteilijan asemasta yhteiskunnassa ylipäätään. Huomasin myös, että on erityisen tärkeää, että taiteilijana itse ymmärrän mitä työskentelyni vaatii ja että osaan ottaa ja antaa sille tilaa. (Sivulauseessa täytyy mainita, että Kinaporissa työskentelyni vaatimukset on ymmärretty ja minut on otettu vastaan hyvin ja palvelukeskukset voisivat olla kiinnostava vaihtoehto residensseille!?)



Taiteellinen työni palvelukeskuksessa on monen suuntaista:

-Vaikutun työskentelystä palvelukeskuksessa ja tuotan taidetta / taidetoimintaa hoitolaitoksen asukkaille.

-Vaikutun työskentelystä palvelukeskuksessa ja tuotan taidetta kenelle tahansa taideyleisölle.

-Tuotan taidetta yhdessä hoitolaitoksen asukkaiden kanssa (myös talon ulkopuolisten eri ikäisten ihmisten kanssa). Yleisönä toiset asukkaat tai talon ulkopuolinen taideyleisö.



Haluan tarkentaa, että taideyleisönä pavelukeskuksessa asuvat eroavat vain siinä kenestä tahansa muusta, että monen heistä on vaikea päästä talon ulkopuolelle. Tämän takia ajattelen tekeväni taidetta kaikille, siitäkin huolimatta, että apurahani on Taidetta hoitolaitoksiin -rahastosta. Taiteellista työtäni tehdessäni en ajattele, että ”nyt teen taidetta ikäihmisille”. Ikä tai sairaus ei ole este nauttia taiteista ilman, että se on sovellettu jotenkin kohderyhmälle sopivaksi. (Toisinaan taiteellisen työn prosessin avaaminen auttaa teoksen / esityksen tulkinnassa.)



Hyvinvointi, taide ja vanhukset yhdistetään tänä päivänä yhä voimakkaammin. Toivon ilmiön tuovan parempaa mainetta vanhustyölle ja parantavan sen epäkohtia. Muuten ajattelen ilmiön hiukan hankalana. Jos se sopii taitelijan pyrkimyksiin, niin taide voi mielestäni palvella hyvinvointia (tosin iästä riippumatta!), mutta ei sen takia, että etsitään taloudellisempia keinoja vanhusten hoitoon tai sen takia, että taiteilijat työllistyisivät projekteihin, joita ei aina voi kutsua taiteelliseksi työksi. Mistä ylipäätään on syntynyt ajatus, että hyvinvointia lisäävää taidetta pitää tarjota juuri vanhuksille tai lapsille? Parempi kohde saattaisi pikimmiten olla ruuhkavuosia elävät uupuneet työikäiset, joilta kiire on vienyt edellisten ryhmien herkkyyden tulkita taidetta...?



Oma taiteellinen työni pohjaa paljolti väreihin, materiaalien tuntuihin ja maalaustaiteen pohdintaan ja paikkaan ja merkitykseen esimerkiksi arjessa, vuorovaikutuksessa ja kosketuksessa. Asiat, jotka minua kiinnostavat ja joiden parissa työskentelen sopivat sattumalta taiteelliseen työskentelyyn palvelukeskuksessa tuoden ehkäpä myös niitä hyvinvoinnin kokemuksia. Toivon työskentelyni kuitenkin toimivan avauksena myös hyvin erilaisten taiteilijoiden residenssijaksoille vaikkapa juuri palvelukeskuksissa. Millaisen vierailun Kinaporin monipuoliseen palvelukeskukseen tekisi esimerkiksi Cindy Sherman tai Heide Hatry?