20.12.2015

Isältä pojalle

Kinaporissa työskennellessä yhdessä olo ja yhdessä tekemisen merkitys on korostunut. Kokemus on vaikuttanut omaan taiteilijuuteeni. Nyt joululomalla ollessani vietän aikaa isäni kanssa. Hän opettaa minua tekemään hirsiä. Tulevaisuudessa niistä syntyy teos.