9.11.2015

Saanko luvan?

 
Olen esiintynyt Kinaporin päivätansseissa Vihreänä Kavaljeerina. Performanssi on ollut jatkoa värikkäiden ja naivististen esiintulojeni jatkumoa. Tällä viikolla Kinaporissa on 60-luvun teema viikko. Olin tänään tansseissa tanssimassa 60-luvun henkisissä vaatteissa. Vanhukset (pidän sanasta vanhus, enkä väkisin väännetyistä oudoista korvikkeista), joiden kanssa olen tanssinut, ei mielestäni ole tehnyt eroa sen suhteen, millä tavalla olen pukeutunut. Aluksi pelkäsin, että vihreällä asullani toiseutan tanssipartnerini, mutta niin ei mielestäni käynyt tai ainakaan partnerini eivät kokeneet niin.
 
 
Aikaisemmin olen perustellut itselleni tansseissa kavaljeerina toimimisen sillä, että se on jatkoa performansseilleni, jotka ovat eräänlaisia taidemaalarin väliintuloja ja jalkautumisia ihmisten keskelle. Tänään tilanne oli toinen, sillä minulla ei ollut "rooliasua". Ymmärsin, että teoksessani on kyse kuvan luomisesta. Toimin tanssiseuralleni miehen kuvana. Riippuen kenen kanssa tanssin, muistutan joko jonkin miestä, poikaa, lapsen lasta, veljeä tai isää. Tai sitten luomani kuva herättää mielikuvia menneisyyden nuorukaisista ja sitä kautta herättää romanttisiakin tunteita. Osa on vain otettuja, että nuorimies hakee heitä tanssimaan.
 
 
Lyhyenkin tanssin aikana tanssin partnerini kanssa samalla nykyhetkessä ja historiassa. Samaistumme toisiimme ja otamme erilaisia rooleja. Esimerkiksi oma ikäni ja roolini muuttuu partnerini käsityksen mukaan. Olen yhtä aikaa oma itseni kuin jokin mielikuva tai muisto. Näen edessäni, tanssin ja keskustelen yhtä aikaa 90-vuotiaan ja 20-vuotiaan kanssa.