16.6.2015

Hoitajan katseesta maalauksen katsomiseen


Työskennellessäni hoitajana olen huomannut kuinka tärkeää pelkä katse voi olla. Hoitajan katse on myötätuntoinen, läsnäoleva ja kuunteleva. Pelkkä katse saattaa rauhoittaa levottoman oloisen muistisairaan ja tuoda hänelle turvallisuuden tunteen. Myös hoitaja voi tulkita paljon asiaakkaan katseesta.

Kun katse ei ritä, voimme käyttää kehoa. Toinen ihminen huomaa hymyn ja kehon kielen. Hoitajan olemus voi tarttua hoidettavalle. Tilanne on myös toisin päin. Hoitaja voi kokea hoidettavan kivun. Kun esimerkiksi vanhuksella on kivulias ilme, sama ilme käy hoitajan kasvoilla. Peilisolujen avulla tulkitsemme ympärillä olevaa tiedostamattamme ja tiedämme miltä toisesta tuntuu. Ajattelen, että ainakin osittain peilisolujen avulla hoitajat hahmottavat mitä ympärillä tapahtuu ja miten esimerkiksi kukin ryhmäkodin asukas voi ja minkälaisia tarpeita heillä on.

Taiteilijana huomaan imeväni itseeni ympärilläni olevien tunnetilat. Olen herkkä aistiärsykkeille. Nämä ominaisuudet ovat tehneet minusta myötätuntoisen hoitajan ja koen sopivani työskentelyyn muistisairaiden vanhusten kanssa. Samalla nämä piirteet kuitenkin uuvuttavat minua hoitajan työssä. Taiteilijana koen kuitenkin, että voidakseni työskennellä, minun täytyy olla avoin maailmalle ja huokoinen vuorovaikutuksessani.
Maalausta ei koeta pelkästää näköaistin avulla, myös tuntoaisti aktivoituu. Katsoja voi päätellä miltä jokin tuntuu pelkästää katsomalla. Maalaukseen kerrostuu usein myös sen syntyhistoria ja siinä on esillä toiminnan jäljet, jotka kuva-aiheen lisäksi vaikuttavat tulkintaan. Peilisolujen avulla katsoja voi samaistua taiteilijaan ja aistia maalauksessa esimerkiksi liikettä tai seurata taiteilijan (kuvallista)ajatusta.