18.6.2015

Olemisen mielentilasta

Toiminta, ajatukset ja mieliala kytkeytyvät toisiinsa. Tästä syystä toiminta ja tekeminen vaikuttaa mielialaan. Maalaaminen on toimintaa. Esimerkiksi masennusta hoidettaessa on oleellista tehdä mielekkäitä asioita, sillä mitä vähemmän teet, sitä masentuneemmaksi tunnet itsesi. (Tässä tapauksessa tekeminen voi tietenkin olla jotakin paljon ”arkipäiväisemmäksi” miellettyä kuin maalaaminen.) Yritän tällä kuitenkin perustella miksi maalata esimerkiksi juuri palvelutalossa. (Blogistani aikaisemmin löytynee historiaa, miksi olen päätynyt vanhustyöhön ja työskentelemään muistisairaiden kanssa.. ja jos ei löydy, niin kirjoitan tästä myöhemmin.)

Vaikka olenkin kiinnostunut taideterapiasta on näkökulmani ja kiinnostukseni taiteessa, maalauksessa ja taiteen tekemisessä. Työskentelyni ja ajatukseni kuitenkin sivuavat terapiaa ja psykologiaa (sekä yhteisötaidetta, josta myöhemmin.) Esimerkiksi palvelukeskuksissa pitämäni maalausryhmät eivät ole terapiaa, vaan pääpaino on juuri toiminnassa, jonka tarkoitus muun muassa on tietoinen läsnäolo, herättää aisteja, keskustelua ja vuorovaikutusta.

Mielekkäästi irti masennuksesta kirjassa käsitellään tekemisen mielentilan ja olemisen mielentilan eroja. Tekemisen mielentilaan siirrymme kun olemme saavinamme kutsun toimintaan esimerkiksi, jos meidän pitää siirtyä paikasta toiseen. Ajattelu on tällöin myös arvioivaa ja kriittistä. Tekstissä selviää, että tekemisen mielentila ei toimi, kun yritetään päästä eroon alakulosta, vaan se yleensä vain syventää alakuloa. Alakulo lisääntyy kun asioita alkaa liiaksi pohtimaan ja vatvomaan. Ihminen siirtyy herkästi tekemisen mielentilaan, kun se yrittää päästä eroon alakulon tunteesta ja selvittää mistä tunne on lähtöisin.

Vaihtoehtoiseksi ajatellumalliksi tekstissä tarjotaan hyväksyvää tietoista läsnäolemista. Olemisen mielentilaksi kutsutaan kykyä, joka ei perustu kriittiseen ajatteluun vaan tietoisuuteen itsestä. Asioita ei pelkästää ajatella. Ne myös koetaan suoraan aistien välityksellä. Hyväksyvässä läsnäolossa kiinnitämme huomion asioihin sellaisenaan kun ne ovat, emmekä esimerkiksi vertaa sen hetkistä olotilaamme siihen, mitä haluasimme olla. Tekstin mukaan tietoinen hyväksyvä läsnäolo on kokemusperäistä. On parempi keskittyä suoraan aistikokemukseeen kuin vatvoa abstraktioiden parissa, jotka vievät ajatukset menneisyyteen tai kuviteltuun tulevaisuuteen.

Aloin ajatella, että kuinka maalausta (/taidetta) katsoessa tulisi löytää olemisen mielentila. Tekemisen mielentilassa alkaa muun muassa miettimään miten teos on tehty ja miten se asettuu siihen mitä olen oppinut ja mihin tottunut jne. Olemisen mielentilassa teoksen hyväksyy sellaisena kuin se sillä hetkellä on. Voimme keskittyä siihen mitä aistimme, miltä minussa tuntuu ja mitä mielessä liikkuu.

Taiteilijalla on syvällinen suhde omaan välineeseen. Tällöin taiteilija voi avata erilaisia taiteen tekemisen ja katsomisen tapoja, jolloin taidehetki esimerkiksi juuri palvelutalossa tulee lähemmäksi taidekokemusta kuin muuta tärkeää toimintaa. Työskentely vanhusten kanssa ja taideryhmien pitäminen (joskus ajattelen, että ryhmän kokoontuminen on jo itsessään maalaus / installaatio / performanssi!) auttaa minut itseni olemisen mielentilaan, joka on tila, jossa pystyn maalaamaan.



Mark Williams, John Teasdale, Zindel Segal, Jon Kabat-Zinn. Mielekkäästi irti masennuksesta. Basam Books 2014.




16.6.2015

Hoitajan katseesta maalauksen katsomiseen


Työskennellessäni hoitajana olen huomannut kuinka tärkeää pelkä katse voi olla. Hoitajan katse on myötätuntoinen, läsnäoleva ja kuunteleva. Pelkkä katse saattaa rauhoittaa levottoman oloisen muistisairaan ja tuoda hänelle turvallisuuden tunteen. Myös hoitaja voi tulkita paljon asiaakkaan katseesta.

Kun katse ei ritä, voimme käyttää kehoa. Toinen ihminen huomaa hymyn ja kehon kielen. Hoitajan olemus voi tarttua hoidettavalle. Tilanne on myös toisin päin. Hoitaja voi kokea hoidettavan kivun. Kun esimerkiksi vanhuksella on kivulias ilme, sama ilme käy hoitajan kasvoilla. Peilisolujen avulla tulkitsemme ympärillä olevaa tiedostamattamme ja tiedämme miltä toisesta tuntuu. Ajattelen, että ainakin osittain peilisolujen avulla hoitajat hahmottavat mitä ympärillä tapahtuu ja miten esimerkiksi kukin ryhmäkodin asukas voi ja minkälaisia tarpeita heillä on.

Taiteilijana huomaan imeväni itseeni ympärilläni olevien tunnetilat. Olen herkkä aistiärsykkeille. Nämä ominaisuudet ovat tehneet minusta myötätuntoisen hoitajan ja koen sopivani työskentelyyn muistisairaiden vanhusten kanssa. Samalla nämä piirteet kuitenkin uuvuttavat minua hoitajan työssä. Taiteilijana koen kuitenkin, että voidakseni työskennellä, minun täytyy olla avoin maailmalle ja huokoinen vuorovaikutuksessani.
Maalausta ei koeta pelkästää näköaistin avulla, myös tuntoaisti aktivoituu. Katsoja voi päätellä miltä jokin tuntuu pelkästää katsomalla. Maalaukseen kerrostuu usein myös sen syntyhistoria ja siinä on esillä toiminnan jäljet, jotka kuva-aiheen lisäksi vaikuttavat tulkintaan. Peilisolujen avulla katsoja voi samaistua taiteilijaan ja aistia maalauksessa esimerkiksi liikettä tai seurata taiteilijan (kuvallista)ajatusta.

15.6.2015

Tuu, tuu tupakkarulla


Apurahakauteni ja taiteellinen työskentelyni Kinaporin palvelukeskuksessa ei ole vielä varsinaisesti alkanut, mutta tähän astisesta työskentelystä ja kokemuksista on alkanut nousta uusia ajatuksia ja näkökulmia etenkin nyt kun kukkien väriloisto ja luonnon vehreytyminen on rauhoittanut mieltä. Lomalla on ollut aikaa pysähtyä, ajatella ja ottaa päiväunia.
Myös maalaaminen voi rauhoittaa, juurruttaa sekä tuottaa onnellisuuden tunteita. Työhuoneella työskennellessä olo on turvallinen samalla kun on sellainen tunne, että koko maailma on läsnä. Olen halunnut jakaa muun muassa näitä kokemuksia järjestämällä maalaushetkiä ryhmille. Useaan kertaan ja säännöllisesti kokoontuneet ryhmät ovat osallistuneet maalausteni synnyn prosessiin.
Luin Marianne da Silva Pradon kirjaa LogoArt: Taiteen avulla kohti tarkoitusta (2006), jossa hän tiivistää psykoterapeutti Bertram Lewinin (1896-1971) ajatuksia. Lewin on tutkinut oraalisen tyydytyksen, mielentilan kohoamisen ja unen yhteyksiä. Lewinin mukaan onnelliset mielentilat ovat toistoa niistä tilanteista, joissa vauvaa syötetään ja tuuditetaan uneen. Hänen mielestä meissä kaikissa on pyrkimys onnelliseen illusoriseen tunteeseen todellisuudesta. Da Silva Prado ehdottaa, että etsimme tuota onnellista ja illusorista olotilaa taiteesta, huumorista, musiikista, kirjallisuudesta ja rakkaudesta. Hurmioituminen kertoo aikuisen ihmisen kaipuusta nukahtaa uneen äidin käsivarsille.
Olen pitänyt maalausryhmiä muistisairaille vanhuksille ja huomannut, että maalaamisen aikana keskustelu ajautuu jossakin vaiheessa kunkin omaan lapsuuteen ja äitiin. Yhdellä kerralla, kun maalasimme sormin paperille, eräs nainen taputteli kiivaaseen tahtiin sormen päillään maalia paperille samalla hokien äiti, äiti, äiti! Naisen kasvoilla oli leveä hymy ja silmät paloivat kirkkaana toiminnan aikana.
Tämän kaltaiset kokemukset ovat avanneet minulle uudenlaisia väyliä ajatella maalausta. Lopputulos on ollut maalausryhmissäni sivuseikka ja maalaus on ollut tällöin jotakin muutakin kuin valmis objekti. Maalaaminen itsessään on toimiinut vuorovaikutuksen keinona ja keskustelun herättäjänä. Maalaaminen on konkreettista toimintaa, joka on herätellyt ryhmäläisten aisteja ja muistoja sekä aiheuttanut humoristisiakin yhteisiä hetkiä.

Kolumnini Taideyliopiston Issuex-verkkolehdessä

http://www.issuex.fi/taidemaalarina-palvelukeskuksessa/

7.6.2015

Residenssi Roihuvuoressa / Recidence in the Roihuvuori Centre for the Elderly 1.1.-9.5.2014


Tein taiteellista työtäni keväällä 2014 Roihuvuoren monipuolisessa palvelukeskuksessa, joka tarjoaa palveluita ikäihmisille. Tavoitteeni oli toteuttaa maalaus Kuvataideakatemian Kuvan Kevät -näyttelyyn.

Tästä eteenpäin olen pohtinut blogissani työskentelyäni ohjaavia kysymyksiä ja tavoitteita, sekä kuvaan teoksen valmistumisen prosessia.

Kuvan Kevät – Kuvataideakatemian lopputyönäyttely oli esillä 9.5.-1.6.2014, Kuva/Tila, Galleria FAFA ja Lisätila, Helsinki.