20.3.2014

Kertausta ja kuulumisia

Aloitin projektini suunnittelun joulukuussa 2013 ja yhdeksäs tammikuuta 2014 muutin työhuoneeni Roihuvuoren palvelukeskukseen. Tässä vaiheessa olin jo päättänyt keskusteluryhmän perustamisesta ja työhuoneitteni sijainnit olivat jo tiedossa.  Muistisairaiden vanhusten ryhmäkodin asukkaista muodostettu keskusteluryhmä oli tarkoitus tavalla tai toisella toimia maalausteni lähtökohtana. Suhtauduin projektiini samalla tavoin kuin olisin mennyt residenssiin, jossa minulle tarjotaan työtilat ja mahdollisuus työskennellä paikallisen yhteisön kanssa.
Nyt keskusteluryhmä on kokoontunut 10 kertaa. Olen suunnitellut, että ryhmä kokoontuu vielä kaksi kertaa. Ryhmä on kokoontunut aina kerran viikossa. Muina päivinä olen maalannut ja suunnitellut seuraavaa ryhmätapaamista (ja hoitanut muita kouluun ja muihin näyttelyihin liittyviä asioita.) Kun ryhmä kokoontuu viimeisen kerran, jäljellä on kaksi kokonaista viikkoa, kun Kuvan Kevät-näyttelyn ripustus alkaa. Avajaiset on jo seitsemän viikon päästä!
Blogistani selviää, miten työskentelyni alkoi ja miten se on muuttunut. Aloittaessani hoitajataustani oli voimakkaammin esillä ja käytin erilaisia muistelutyön menetelmiä. Työskentelyni edetessä koin, että taiteilijan identiteettini vahvistui ja löysin tavan, jolla toteuttaa omia taiteellisia kiinnostuksen kohteita. Sain viime viikon lopulla yhden mieleenpainuvimmista palautteista ryhmäläiseltä, joka tapaamisissa on usein aika hiljainen. Hän tuli työhuoneeseeni ja sanoi vieressään olevalle hoitajalle: ”Toi on meidän ryhmänohjaaja. Tässä huoneessa on joka kerta eriväristä.”

Projektin alussa halusin, että ryhmä kokoontuu pyöreän pöydän ääressä. Sopivan kokoisen pöydän löytäminen tuntui aluksi työläältä, mutta lopulta se löytyikin Roihuvuoresta. Pöytä muuttui työskentelyni edetessä merkittävämmäksi, kun se alkoi toimia maalausteni eräänlaisena sapluunana. Pöytä ei toiminut enää pelkästään ryhmän keskustelun ja kokoontumisen paikkana. Pöydän pinnasta tuli maalauksen paikka.

Pyöreät maalaukset ovat toimineet keskustelujemme lähtökohtina tai sitten vaikuttaneet alitajuisesti. Toisinaan pyöreät väripinnat ovat olleet selkeästi maalauksen ja taideteoksen roolissa, toisinaan pöytäliinan. Sivuprojektina olen tehnyt banderolleja ryhmäläisten toteamista viisauksista ja ajatuksista. Olen yrittänyt  näin leikkimielisesti ruokkia kapinahenkeä ryhmäläisiini ja yrittää saada heidän ääni kuuluviin.

Alla olevassa kuvassa on piirros, jonka piirsin eräässä ryhmätapaamisessa. Piirros sai minut muistamaan, että olen kiinnostunut väristä ja sen vaikutuksista, en muistelutyöstä. (Elämänkaaren tunteminen on tärkeää hoitotyössä ja muistelutyön menetelmiin on omat tärkeät hetkensä.) Eräs ryhmäläinen totesikin viime tapaamiskerralla, että "kuka noita vanhoja jaksaa muistella."


 
 
Projekti Roihuvuoressa on ollut minulle monella tapaa tärkeää. Projektin lyhyen keston aikana olen tiivistäen huomannut millainen taiteen tekemisen prosessini on. Aiemmin mainitsinkin jo taiteilijaidentiteetin vahvistumisen. Vieraassa ympäristössä minun on tullut aikaan nähden perusteellisesti tutkittua millä tavoin maalausta voi lähestyä ja miten se maalaus voi rakentua.
 
 
Projektini loppusuoralla ajattelen, että tuleva teokseni toimii maalauksen kontekstissa ilman tietoakin yhteydestä perustamaani keskusteluryhmään. Ainakin siltä osin, että ryhmässä olisi voinut olla ketä tahansa. Mutta koska minulla on vapaus valita, halusin kääntää huomion vanhuksiin.
 
Olen muutamien vuosien ajan pohtinut millainen taiteilijan työnkuva tai tehtävä olisi hoivalaitoksessa ikään kuin kommenttina keskusteluun kulttuurisesta vanhustyöstä ja kysymyksiin taiteesta ja hyvinvoinnista. Koen, että projektini päättää nämä pohdintani. Kokemusteni jälkeen on selvää, että taiteilijoilla olisi annettavaa sosiaali- ja terveyssektorilla. Koen, että edellytys taiteilijan työlle on vapaat kädet (taiteellinen vapaus) ja mahdollisuus pitkäjännitteiseen työhön. Meneillään olevassa projektissa halusin kokeilla pystynkö tekemään itsenäistä taiteellista työtäni hoivaympäristössä. Uusi ympäristö toimi residenssin tavoin. Residenssit ovat tärkeitä taiteilijoille. Sosiaali- ja terveyssektorille perustettavat taiteilijaresidenssit olisivat hyvä tapa tuoda taidetta lähelle erilaisten hoivayhteisöjen arkea, kun kerran kiinnostusta tällaiseen toimintaan on.