13.2.2014

Tarkennetut kysymykset ja analyysiä


Voiko maalaus toimia osana vuorovaikutusta? Millä tasolla se vaikuttaa?
Millaisen lisän väri tuo keskusteluun?
Miten värit vaikuttavat?
Millaisia mielikuvia tai muistoja väriin liittyy?

Projektissani tutkin edellä olevia kysymyksiä. Blogista löytyvät muut kysymykset ovat myös oleellisia, mutta ne ovat kysymyksiä, joista minun on hyvä olla tietoinen, mutta ne eivät kuitenkaan ole asia, jota tutkin.

Projektissani olen käyttänyt muistelutyönmenetelmiä, joista on ollut apua ryhmäläisiin tutustumisessa. Tapaamisissa on ollut voimakkaasti läsnä keskustelut taidekuvasta. Hoitajan työssä olen käyttänyt näitä menetelmiä ja nyt huomaan niiden siirtyneen taiteelliseen työhöni. Jatkan projektiani keskittymällä enemmän väriin ja maalaamiseen (/maaliin) itsessään. Millaisia kokemuksia ne tuottavat?

Vanhustyöhön liittyvät kysymykset ovat minulle tärkeitä, mutta eivät taiteellisen työni kannalta. Se, että työskentelen Roihuvuoressa, on ele, että vanhukset voivat yhtälailla olla osa taiteellista työtä kuin muutkin.

Haluan tässä myös mainita, että hoitajan työ on arvokasta työtä. Minusta on väärin, että mediassa vanhustyöstä puhuttaessa kritiikki kohdistuu usein hoitajiin. Siihen ryhmään, joka juuri tekee sitä tärkeää perustyötä ja on lähimpänä vanhuksen elämää. Olen tavannut pelkästään tunnollisia ja työlleen omistautuneita hoitajia. Huono omatuntu voi kalvaa hoitajia, sillä ei ole aikaa hoitaa töitään niin hyvin kuin haluasi. Ja työmäärä lisääntyy koko ajan. Mediassa on puhuttu hoitajien motivaatiopulasta? Jos sellaista on, se johtunee siitä, että työtä ei pysty tekemään niin hyvin kuin haluaisi. Hoitajien harteille ei voi lastata kaikkia vanhustyöhön liittyviä vaikeuksia. Tämä on koko yhteiskunnan asia. Hoitajia tarvitaan yksinkertaisesti enemmän.

Ehkä hoitajiin kohdistetaan pelko omasta vanhenemisesta. Hoitajat ovat asemassa, jossa he voivat käyttää valtaa asioissa, jotka liittyvät ihmisen perustarpeisiin. Hoivalaitoksissa niin kuin muissakin organisaatiossa on paljon erilaisia valtarakenteista. Omassa projektissani olen joutunut pohtimaan sitä, miten itse käytän valtaa. Käytän valtaa esim. kutsumalla ryhmäläiset koolle. Viime kädessä minä päätän miten ryhmätapaaminen etenee. En kuitenkaan ole päättänyt keskustelun aiheita valmiiksi. Jätän kuitenkin kysymyksen vallasta taka-alalle. Olen projektissani taidemaalarin roolissa ja käytän hyödykseni yhteisötaiteen menetelmiä.

Projektini voidaan mieltää keskustelutaiteeksi, sillä se rakentuu kerran viikossa kokoontuvan ryhmän ympärille. Keskustelussa käytän esteettisiä ilmaisukeinoja hyväkseni ja prosessi on edennyt ennalta suunnittelematta yhdessä ryhmäläisten kanssa. Näistä seikoista johtuen olen hyötynyt Kesterin dialogisen estetiikan näkökulmista. Projektissani on myös paljon sellaista, mikä ei toteuta Kesterin ihanteita. Mielestäni taide (/oma taiteeni) ei voi ottaa valmista tehtävää. Myöskään projektillani tai minulla ja ryhmälläni ei ole tavoitetta, johon tapaamisillamme pyrimme.

Minulla on taidemaalarina kiinnostukseni väriin ja tavoitteeni on tutkia sitä. Projektini on yhdistelmä keskustelua ja väritutkimusta. Maalaamistani on jo pitkään ohjannut kiinnostus arkeen ja mitä maalaus tuo siihen. Pyrkimykseni on ollut tuoda taide lähemmäksi elämää ja pohtia taiteen ja maalauksen merkitystä nykypäivänä.

Perustellessani viimeaikoina ratkaisujani esim. työskennellä taidemaalarina vanhusten kanssa, olen kutsunut itseäni taidemaalariksi, jolla on huono omatunto.