17.2.2014

Keskustelu- ja maalaustaiteen yhdistämisestä


 
Keskusteluryhmän perustaminen tuntui luontevalle tavalle aloittaa projekti. Olen työskennellyt vanhusten taideprojekteissa tai työpajoissa, joissa tavoitteena on ollut esim. seinämaalaus, tai että vanhukset tuottavat visuaalistamatertiaalia itse.  Kuitenkin olen pitänyt ryhmän muodostamista tärkeämpänä kuin se mitä projekti tai ryhmä lopulta tuottaa. Olen kokenut joissakin projekteissa, että ryhmän kokoontuminen on teos itsessään.  Ikään kuin ryhmä olisi osa maalausinstallaatiota, jota se itse koko ajan synnyttää. Ryhmässä käytetyt esteettiset menetelmät toimivat keskustelun ja vuorovaikutuksen välineenä. Nämä seikat jäivät projektien taka-alalle, sillä niiden tavoite oli selkeästi tuottaa jotakin.

Ensimmäisten projektieni aikana en ollut tutustunut Grant Kesterin kirjoituksiin dialogisesta estetiikasta. Vasta käynnissä olevan projektini edetessä ymmärsin, että työskentelyssäni tällä hetkellä on juuri kyse dialogisuudesta ja maalauksen käytöstä siinä. Näin ollen olen käyttänyt apunani Kesterin ajatuksia ja painottanut perustamani ryhmän kokoontumisen merkitystä.

Tällä hetkellä en enää koe tärkeäksi avata ryhmän ulkopuoliselle yleisölle keskustelumme aiheita. Ryhmäläisilläni on muistisairaus. Keskustelu ei ole samankaltaista kuin terveiden ihmisten välillä käyty keskustelu. Ryhmätapaamisissa käydyissä keskusteluissamme on enemmän tunteita ja epäloogisuutta, mennyt ja nykyhetki sekoittuvat ja joskus keskustelemme asiasta, jota ei ole koskaan tapahtunut. Otinkin alusta asti asenteen, että en ota selvää mikä ryhmäläisen esittämä asia on totta ja mikä ei. Projektin alussa aloin kuvittamaan keskustelujamme ja perustelin sitä mm. äänen antamisella ”hiljaiselle”. En kuitenkin voi tietää, mikä muisto on totta ja mikä ei. On myös vaara, että johdattelen ryhmäläisiä muistelemaan tai keskustelemaan aiheesta, joka sopisi minulle ja maalaukselleni. Kuvitustyö oli kuitenkin tärkeää yhteisöön integroitumisessa ja koin, että tällä tavalla loin luottamuksellisen suhteen ainakin osaan ryhmäläisistä.

Nyt maalaukseni on asetettavissa pöydälle, jonka ympärillä ryhmä kokoontuu. Maalaus toimii keskustelun aiheena, sen tukena tai sitten se vaikuttaa alitajuisesti tapaamisen luonteeseen. Nämä maalaukset eivät ole enää dokumentteja keskusteluista vaan aktiivinen osa sitä. Maalaus on merkki siitä tilasta, jossa keskustelu tapahtuu.