25.2.2014

21.2.2014

Some pictures from the project

My conversation group meets every tuesday. We have six meetings behind for now. There are five members in the group (me included). Pictures showing how group meetings effect to my working and what kind of esthetic tools I used during conversations. (I mean all the pics in the blog.)
 
 
 

 

 



Rajausta, paikannusta, mistä on kyse

Projektissani Roihuvuoressa kiinnostukseni yhteisötaiteen näkökulmasta on dialogisuudessa ja maalauksen käytöstä esteettisenä keinona keskustelussa. Maalaustaiteen näkökulmasta minua kiinnostaa mm. värin vaikutus ja mitä maalaaminen merkitsee.

Lähtökohtani ei ole terapeuttinen. Projektissani ei siis ole kyse taideterapiasta. Myöskään en ole kiinnostunut projektissani pohtimaan taiteen vaikutuksista hyvinvointiin. Enemminkin haluan osoittaa, että hoivalaitoksissa on mahdollista tehdä itsenäistä taiteellista työtä omista lähtökohdista.

Teatteri Vanhan Jukon taiteellinen johtaja Jussi Sorjanen kirjoittaa kolumnissaan Pahoinvointia kulttuurista Yle Lahden nettisivuilla 19.2.2014, että hänestä on kamalaa, että suomalainen taidekenttä on hivuttautumassa jonkinlaiseksi sosiaali- ja terveyslaitoksen sivukonttoriksi. Hän pohtii myös kysymystä taiteen tehtävästä. Olen samaa mieltä, ettei taide voi ottaa valmista tehtävää. Itsekin tunnustan taiteen itseisarvon, mutta en koe sen vastakohdaksi, jos taiteilija jalkautuu esim. vanhainkotiin. Kyse on siitä, että sosiaali- ja terveysorganisaatioissa taiteen alla toteutetut projektit eivät mielestäni kaikki ole taidetta. Ilmiö on kasvanut niin nopeasti, että taiteellisen sisällön ja merkityksen pohdinta on jäänyt muiden kysymysten varjoon.

Jussi Sorjasen kolumni:
http://yle.fi/uutiset/kolumni_pahoinvointia_kulttuurista/7096479

18.2.2014

Värejä ryhmätapaamisessa

 
Ryhmän kokoontuessa siniseen "pöytäliinaan" kiinnitettiin heti huomiota. Yksi ryhmäläinen hieroi käsillään maalauksen pintaa siveltimen vetojen myötäisesti ja kommentoi, että "liina on hyvää kangasta. Siitä saa helposti pyyhittyä tahrat pois." Keskustelu vaihtui muisteluun kesämökistä ja järven rannasta. Tulkitsen, että maalauksen sininen väri johdatteli tähän aiheeseen.
 
 
Kun koin, että ryhmäläiset alkoivat väsyä keskusteluun (tai että näytti siltä, että jokainen siirtyi omiin ajatuksiinsa) rullasin päällimmäisen maalauksen pois niin, että alta paljastui uusia värejä. Värin vaihdos herätti ryhmäläiset ja keskustelu jatkui, kun yksi ryhmäläinen ihmetteli maalauksen eri osioita. Hiljaisina hetkinä luin myös runoja. Tapaamisissa odotan, että ryhmäläiset aloittaisivat keskustelun ja päättäisivät näin puheenaiheen. Saatan esittää tarkentavia kysymyksiä kun aihe on löytynyt. Värit (kuten myös mm. musiikki ja runot) toimivat hiljaisina hetkinä, sillä ne saattavat aiheuttaa ryhmäläisessä jonkin muiston tai asian, jonka hän haluaa jakaa. Lisäksi ryhmäläiset tuntuu odottavan, että koko ajan tapahtuu jotain. Tuntuu, että sairautensa takia he ovat luovuttaneet vetovastuun ja päätöksen teon toisille. Ryhmätapaamisissa ryhmäläiset asettavat minut heidän yläpuolelleen, vaikka pyrin luomaan tasa-arvoisen tilan.
 
 


17.2.2014

My project shortly

My name is Timo Tähkänen. I´m Finnish artist. I combine conversation art and painting in my project. My main interest is in color. I have a studio middle of the elderly group home. I work and paint there. But it is also a place where conversation group gather. Participant of that group live in that same home. It is a home for elderly people who have memory disorder. In this blog, I mainly write in Finnish but I’ll try to translate something in English too.

Grant Kester, Dialogical Aesthetics


I listed the main points of Grant Kester. (Or how I understood.) I'll use these perspectives when I analyze my project.

·        The emphasis of the aesthetics in on the dialogical process

·        The artwork is processed together and it gains its meaning through the process

·        The visual aesthetics of the outcome of the process is not relevant for understanding and evaluating the project

·        Visual pleasure is not enssential in the process

·        The artist is not a master. The participation of the audience is based on collaboration and on collaborative production of meaning and change.

·        The art is emerging gradually during the dialogical process

·        The best and most beautiful dialogical art happens when the collaboration can be perceived in the end product or when the artwork itself is collaborative.

·        The dialogue is not only spoken dialogue but it happens through aesthetic expression

·        The project (or the “work”) aims at long term collaboration. There is a shared goal in the collaboration.

·        The artist is interested in a conversation in which the artistic form and meaning cannot be foreseen. The collaboration does not take place in the framework of a ready made “work” by the artist.

·        The dialogue is target-oriented, it often aims at solving a concrete local problem

  • Ideally the audience of the dialogical “work” continues the process even after the artist has stopped working with the project.

Keskustelu- ja maalaustaiteen yhdistämisestä


 
Keskusteluryhmän perustaminen tuntui luontevalle tavalle aloittaa projekti. Olen työskennellyt vanhusten taideprojekteissa tai työpajoissa, joissa tavoitteena on ollut esim. seinämaalaus, tai että vanhukset tuottavat visuaalistamatertiaalia itse.  Kuitenkin olen pitänyt ryhmän muodostamista tärkeämpänä kuin se mitä projekti tai ryhmä lopulta tuottaa. Olen kokenut joissakin projekteissa, että ryhmän kokoontuminen on teos itsessään.  Ikään kuin ryhmä olisi osa maalausinstallaatiota, jota se itse koko ajan synnyttää. Ryhmässä käytetyt esteettiset menetelmät toimivat keskustelun ja vuorovaikutuksen välineenä. Nämä seikat jäivät projektien taka-alalle, sillä niiden tavoite oli selkeästi tuottaa jotakin.

Ensimmäisten projektieni aikana en ollut tutustunut Grant Kesterin kirjoituksiin dialogisesta estetiikasta. Vasta käynnissä olevan projektini edetessä ymmärsin, että työskentelyssäni tällä hetkellä on juuri kyse dialogisuudesta ja maalauksen käytöstä siinä. Näin ollen olen käyttänyt apunani Kesterin ajatuksia ja painottanut perustamani ryhmän kokoontumisen merkitystä.

Tällä hetkellä en enää koe tärkeäksi avata ryhmän ulkopuoliselle yleisölle keskustelumme aiheita. Ryhmäläisilläni on muistisairaus. Keskustelu ei ole samankaltaista kuin terveiden ihmisten välillä käyty keskustelu. Ryhmätapaamisissa käydyissä keskusteluissamme on enemmän tunteita ja epäloogisuutta, mennyt ja nykyhetki sekoittuvat ja joskus keskustelemme asiasta, jota ei ole koskaan tapahtunut. Otinkin alusta asti asenteen, että en ota selvää mikä ryhmäläisen esittämä asia on totta ja mikä ei. Projektin alussa aloin kuvittamaan keskustelujamme ja perustelin sitä mm. äänen antamisella ”hiljaiselle”. En kuitenkin voi tietää, mikä muisto on totta ja mikä ei. On myös vaara, että johdattelen ryhmäläisiä muistelemaan tai keskustelemaan aiheesta, joka sopisi minulle ja maalaukselleni. Kuvitustyö oli kuitenkin tärkeää yhteisöön integroitumisessa ja koin, että tällä tavalla loin luottamuksellisen suhteen ainakin osaan ryhmäläisistä.

Nyt maalaukseni on asetettavissa pöydälle, jonka ympärillä ryhmä kokoontuu. Maalaus toimii keskustelun aiheena, sen tukena tai sitten se vaikuttaa alitajuisesti tapaamisen luonteeseen. Nämä maalaukset eivät ole enää dokumentteja keskusteluista vaan aktiivinen osa sitä. Maalaus on merkki siitä tilasta, jossa keskustelu tapahtuu.

Question list as a tool


Main questions
Can painting be used part of the conversation? And how does it affect?
What kind of meanings colors brings to the discussion?
How colors affect?
What kind of memories is associated with colors?
Painting
The role and use of contemporary art (/painting)?
Connection between art and life?
How to work as a painter in nowadays society? What is my mission and place, and who defines it?
Questions about elders
What is meant by individual elderly? And is it possible?
How in our society elderly are treated?
What would mean if the painter were employed in the nursing facility as part of the multi-professional working group?
Project
What matters project is dependent on?
What is the cooperation community of the project? How is the community chosen?
What is the role of the artist in the community?
What kind of social relations the project produced?
Is there a mission to change something inside the community or the institution?
What kind of expectations there are?
Does the project involve the audience? How?
What kind of power relations on the project has already? Do I use power myself and how?
What kind of aesthetic experiences the project produced?
What kind of aesthetic quality or experience I want?
In the project, is there something suppressed which try to come out?
What kinds of meanings the project produced?
How the interaction appears in the work? And should it be seen?
What kind of aesthetic expression was used in the project? How they were used in interaction?
What kind of methods I use? How I analyze the project?

13.2.2014

Hypisteltävät maaliläiskät

Maalatessani kiinnitin huomiota kertakäyttölautasiin, joita käytän palettina. Varmasti aika moni taidemaalari tunnistaa hetken, jolloin jäljet paletilla tai roiskeet seinällä kiinnostavat enemmän kuin maalaus, jota on tekemässä.
 
Leikkasin maaliläiskiä irti lautasista. Ajattelin, että näin niitä voi hypistellä käsissä ja niistä voi sommitella aina uuden maalauksen. Maaliläiskät toimivat jonkinlaisen palapelinä.
 
Muistisairauden edetessä looginen ajattelu vaikeutuu. Joskus on vaikeaa keksiä tekemistä vanhukselle, jonka sairaus on jo pitkälle edennyt. Kuvassa testasimme maaliläiskiä ensimmäistä kertaa. Asetimme ne erään asukkaan eteen. Hän alkoi tunnustella ja tutkia läiskiä. On vaikea sanoa, mitä vanhus ajattelee tai miksi hän maaliläiskät kokee, mutta ainakin ne tuovat vaihtelua ja ajanvietettä.
 

 
 
 

 


Tarkennetut kysymykset ja analyysiä


Voiko maalaus toimia osana vuorovaikutusta? Millä tasolla se vaikuttaa?
Millaisen lisän väri tuo keskusteluun?
Miten värit vaikuttavat?
Millaisia mielikuvia tai muistoja väriin liittyy?

Projektissani tutkin edellä olevia kysymyksiä. Blogista löytyvät muut kysymykset ovat myös oleellisia, mutta ne ovat kysymyksiä, joista minun on hyvä olla tietoinen, mutta ne eivät kuitenkaan ole asia, jota tutkin.

Projektissani olen käyttänyt muistelutyönmenetelmiä, joista on ollut apua ryhmäläisiin tutustumisessa. Tapaamisissa on ollut voimakkaasti läsnä keskustelut taidekuvasta. Hoitajan työssä olen käyttänyt näitä menetelmiä ja nyt huomaan niiden siirtyneen taiteelliseen työhöni. Jatkan projektiani keskittymällä enemmän väriin ja maalaamiseen (/maaliin) itsessään. Millaisia kokemuksia ne tuottavat?

Vanhustyöhön liittyvät kysymykset ovat minulle tärkeitä, mutta eivät taiteellisen työni kannalta. Se, että työskentelen Roihuvuoressa, on ele, että vanhukset voivat yhtälailla olla osa taiteellista työtä kuin muutkin.

Haluan tässä myös mainita, että hoitajan työ on arvokasta työtä. Minusta on väärin, että mediassa vanhustyöstä puhuttaessa kritiikki kohdistuu usein hoitajiin. Siihen ryhmään, joka juuri tekee sitä tärkeää perustyötä ja on lähimpänä vanhuksen elämää. Olen tavannut pelkästään tunnollisia ja työlleen omistautuneita hoitajia. Huono omatuntu voi kalvaa hoitajia, sillä ei ole aikaa hoitaa töitään niin hyvin kuin haluasi. Ja työmäärä lisääntyy koko ajan. Mediassa on puhuttu hoitajien motivaatiopulasta? Jos sellaista on, se johtunee siitä, että työtä ei pysty tekemään niin hyvin kuin haluaisi. Hoitajien harteille ei voi lastata kaikkia vanhustyöhön liittyviä vaikeuksia. Tämä on koko yhteiskunnan asia. Hoitajia tarvitaan yksinkertaisesti enemmän.

Ehkä hoitajiin kohdistetaan pelko omasta vanhenemisesta. Hoitajat ovat asemassa, jossa he voivat käyttää valtaa asioissa, jotka liittyvät ihmisen perustarpeisiin. Hoivalaitoksissa niin kuin muissakin organisaatiossa on paljon erilaisia valtarakenteista. Omassa projektissani olen joutunut pohtimaan sitä, miten itse käytän valtaa. Käytän valtaa esim. kutsumalla ryhmäläiset koolle. Viime kädessä minä päätän miten ryhmätapaaminen etenee. En kuitenkaan ole päättänyt keskustelun aiheita valmiiksi. Jätän kuitenkin kysymyksen vallasta taka-alalle. Olen projektissani taidemaalarin roolissa ja käytän hyödykseni yhteisötaiteen menetelmiä.

Projektini voidaan mieltää keskustelutaiteeksi, sillä se rakentuu kerran viikossa kokoontuvan ryhmän ympärille. Keskustelussa käytän esteettisiä ilmaisukeinoja hyväkseni ja prosessi on edennyt ennalta suunnittelematta yhdessä ryhmäläisten kanssa. Näistä seikoista johtuen olen hyötynyt Kesterin dialogisen estetiikan näkökulmista. Projektissani on myös paljon sellaista, mikä ei toteuta Kesterin ihanteita. Mielestäni taide (/oma taiteeni) ei voi ottaa valmista tehtävää. Myöskään projektillani tai minulla ja ryhmälläni ei ole tavoitetta, johon tapaamisillamme pyrimme.

Minulla on taidemaalarina kiinnostukseni väriin ja tavoitteeni on tutkia sitä. Projektini on yhdistelmä keskustelua ja väritutkimusta. Maalaamistani on jo pitkään ohjannut kiinnostus arkeen ja mitä maalaus tuo siihen. Pyrkimykseni on ollut tuoda taide lähemmäksi elämää ja pohtia taiteen ja maalauksen merkitystä nykypäivänä.

Perustellessani viimeaikoina ratkaisujani esim. työskennellä taidemaalarina vanhusten kanssa, olen kutsunut itseäni taidemaalariksi, jolla on huono omatunto.

12.2.2014

Maalauksen ympärillä

Ihmettelin, kun yksi ryhmäläinen alkoi puhua, että ”nyt se isä sai napattua karkuun lähtevät lapset syliinsä.” Tajusin, että kyse olikin kuvassa olevasta maalauksesta. Maalaus synnytti keskustelun kunkin omasta isästä. Yksi ryhmäläinen totesi, että maalauksessa oleva soikio kuvaa sylin tuomaa turvaa ja värit lämpöä.
 
Palasin asiaan, jota olin ajatellut kokeilla ryhmäläisten kanssa. Pyysin jälleen ryhmäläisiä valitsemaan yhden värin. Mieleeni jäi yksi perustelu. Yksi ryhmäläinen valitsi ultramariinin sinisen, sillä koki, että ei normaalisti valitsisi sitä väriä ja halusi kokeilla jotain uutta.
 
Pursotin maalia pöydällä olevalla kankaalle. Ryhmäläiset olivat ihmeissään. Musiikin soidessa hieroin maalia kankaaseen asukkaiden seuratessa tekemistäni. Aina uuden värin levittyessä kuulin kiinnostuneen huokauksen. Kun olin lopettanut, yksi ryhmäläinen alkoi taputtaa. Toinen toivoi uuttaa maalausta.
Kun yritin kysyä tilanteesta tai kokemuksesta, kukaan ei osannut vastata tai selittää, vaikka selkeästi jokainen tuntui kokevan jotain.
 
 
Yksi ryhmäläinen alkoi kehua vierässä istuvan ryhmäläisen paitaa myös kauniin väriseksi. Hän kuvaili paidan väriä tavalla, jota en osa toistaa. Tuntui, että ryhmäläisen havaintokyky herkistyi hetkeksi. Sitten hän alkoi laulaa ja liikutteli käsiä maalauksen päällä siinä olevien liikkeiden suuntaisesti. Laulunsa jälkeen hän kysyi toisilta, mikä väri on paras. Yksi ryhmäläinen halusi koskea maalia sormin, kun taas yksi tuntui suhtautuvan etäisesti koko touhuun. Maalaaminen ja värit olivat hänelle ehkä jotain liian irrationaalista.
 
 
 
Ajatus kokeiluun syntyi kun tajusin, että jokaisella kerralla olimme keskustelleet pöydän keltaisesta väristä. Aurinko liittyi aina jonkun ryhmäläisen kommenttiin ja tulkitsin sen liittyvän pöytään (tai sitten kirkkaisiin väreihin ympärillä.). Halusin tuoda jotain keltaisen paikalle ja seurata, miten se muuttaa tapaamisemme luonnetta. Maalaus ryhmäläisten keskellä oli tällä kertaa tapaamisen ohjelma numero ja siten myös automaattisesti puheen aihe, joten en pysty vertaamaan.

11.2.2014

Piirroksia muistoista, kokemuksista ja keskusteluista


Olen kuvittanut piirtämällä osan ryhmämme kanssa käydyistä keskusteluista. Luulen, että piirtäminen ja muistojen kuvittaminen sai minut eksymään siitä, mitä todella halusin tutkia. Sillä en pysty perustelemaan piirrosten tekemistä oman taiteellisen työni näkökulmasta. Tutkin projektissani myös sitä, miten pystyn toteuttamaan omaa taiteilijuuttani vieraassa ympäristössä ja nyt olen muuttanut itseäni ehkäpä ympäristöön sopivammaksi.

Piirrokset ovat olleet kuitenkin tärkeitä ryhmäläisille. Tämä onkin ollut syy niiden tekemiseen. Annoin tänään yhdelle ryhmäläiselle piirroksen, jossa kuvaan Haapaniemen kenttää ja sitä kuinka se on liittynyt ryhmäläisen lapsuuteen ja myöhemmin minun. Ryhmäläinen oli hyvin liikuttunut ja onnellinen saadessaan piirroksen itselleen. Kuva on todellakin voimakas asia. Tulkitsen, että piirrokset ja maalaukset kertovat ryhmäläisilleni, että he ovat tulleet kuulluksi.

Maalattu rollaattori

 
Viime syksynä minulta tilattiin maalattu rollaattori. Tilajaa oli hankkimassa rollaattoria isoäidilleen, joka oli kertonut, että ei ehkä totu käyttämään rollaattoria.
 
 
Sain kuulla, että isoäiti oli ilahtunut rollaattorista ja ottanut sen käyttöön. Se on kuulemma jopa ylpeyden aihe.
 
 
Värillä on väliä! ;)
 

 
 
Kuva on otettu näyttelystäni viime syksynä.

10.2.2014

Rooleja ja umpikuja


Projektini alkaessa ja edetessä identiteettini on alkanut muuttua ja se on alkanut näkyä maalauksissani. Ennen projektiani työskentelyäni ovat ohjanneet kysymykset väristä ja maalauksen vitalisoivasta vaikutuksesta. Projektini aikana maalaukseni muuttuivat ensin puoliabstrakteiksi ja sitten esittäviksi. Maalauksissani ei ole vuosiin ollut ihmishahmoja ja nyt niitä alkoi ilmestyä. Kun aloin lisäksi myös piirtää, kuvat alkoivat kuvittaa ryhmän kanssa käytyjä keskusteluja entisestään. Ensin suhtauduin muutokseen suopeasti. Mutta lopulta minulle tuli tunne, että olin päätymässä umpikujaan, sillä yhtäkkiä olin hyvin kaukana taiteilijuudestani.

Projektini on alkanut tuottaa minulle enemmän kysymyksiä kuin olen ehtinyt vastaamaan. Olen hukannut tavoitteeni ja lähtökohtani kaikkien kysymysten sekaan. Projektissani minulta ei ulkoisesti vaadita mitään. En löydä vastausta, miksi maalaukseni alkoi muuttua? Aloinko omaksua jotakin muuta roolia tai identiteettiä kuin taidemaalarin? Olisiko minulla erilaiset tavoitteet yhteisötaiteilijana kuin taidemaalarina? Mitä menetelmiä voin ottaa yhteisötaiteen puolelta menettämättä taidemaalarin identiteettiäni? Vai muuttuiko taiteilijan identiteettini lähemmäksi hoitajan roolia?

Huomaan esittäväni lisää kysymyksiä. Työskentelyni on siinä vaiheessa, että minun täytyy selvittää tavoitteeni ja roolini uudelleen sekä tiivistää kysymyslistaani, jotta se todella toimisi työkalunani.

8.2.2014

Grant Kesterin dialoginen estetiikka

Työskentelen projektissani maalaustaiteen, yhteisötaiteen ja vanhustyön rajalla. Toimin kahden instituution välillä: taidemaailman ja sosiaali- ja terveysalan. Yhteisötaiteen menetelmistä ja estetiikoista olen kokenut projektini kannalta läheisimmäksi Grant Kesterin dialogisen estetiikan. Tämän valossa analysoin projektiani myöhemmin. Olen jo nyt huomannut, että joudun toimimaan tavalla, jota Kester kritisoi. Tämä johtuu siitä, että ryhmä, jonka kanssa työskentelen, on erityinen. En ole ryhmäläisteni kanssa tasa-arvoinen heidän muistisairautensa tähden. Näin myös kysymys vallasta on oleellinen.

Seuraavaksi listaan lyhyesti pääkohtia Grant Kesterin dialogisesta estetiikasta. Käytän esittelemiäni näkökulmia, kun analysoin projektiani.

·         Keskusteluprosessin ja sen estetiikan korostaminen

·         Taideteos tehdään yhdessä ja tulee merkitykselliseksi yleisön kanssa

·         Prosessin tuloksena syntyneiden kuvien visuaalinen estetiikka ei ole taideprojektin ymmärtämisen ja arvioimisen kannalta tärkeää

·         Olennaista ei ole tarjota katsojalle visuaalista mielihyvää

·         Taiteilija ei ole mestari. Yleisön osuus dialogisessa taiteessa perustuu yhteistyöhön, yhteiseen merkityksenmuodostukseen ja yhteiseen muutokseen.

·         Keskustelutaiteessa taide tulee esille vähitellen vuorovaikutuksen aikana

·         Paras ja kaunein keskustelutaide: vuorovaikutus näkyy lopputuloksessa tai taideteos itsessään on vuorovaikutusta.

·         Dialogin käyminen ei vain keskustelemalla, vaan myös esteettisten ilmaisukeinojen kautta

·         Pyrkimys yhteiseen tavoitteeseen ja aikaan saada pitkäkestoista vuorovaikutusta

·         Vuorovaikutus ei tapahdu taiteilijan valmiiksi luoman teoksen puitteissa. Sen sijaan hän on kiinnostunut keskustelusta, jonka taiteellinen muoto ja merkitys eivät ole ennalta tiedossa.  

·         Keskustelu on tavoitteellista, sillä pyritään usein saamaan aikaan ratkaisuja johonkin konkreettiseen paikalliseen ongelmaan.

·         Ihanteellisessa tapauksessa dialogisen taiteen yhteisö jatkaa prosessia sen jälkeenkin kun taiteilija on lähtenyt pois koko projektista.



Lähde
Kantonen, Lea (toim.) 2010. Ankaraa ja myötätuntoista kuuntelua. Keskustelevaa kirjoitusta paikkasidonnaisesta taiteesta. Kuvataideakatemia, Helsinki.

7.2.2014

Sattumanvarainen kohtaaminen

Yksi ryhmäläinen oli kävelemässä työhuoneeni ohi. Hän näki minut ja käveli huoneeseen. Hän istui tuolille, jonka värin on itse valinnut. (Sattumaa.) Hän sanoi jotain leikkitilasta, mutta sitten ajatus keskeytyi ja tuntui siirtyvän toisaalle.
 
Olin maalannut kuvassa olevan mekon juuri vierailulle tulleen ryhmäläisen muiston pohjalta. Ryhmäläinen kommentoi maalausta: "Kaunis mekko. Ennen tuli ompelija. Tehtiin itse."
 

4.2.2014

Kissa ja ryynimakkara

 
Yksi ryhmäläinen kiinnitti huomiota kuvassa olevaan maalaukseen, vaikka ajattelin, että en esittele sitä sillä kerralla. Nostin maalauksen lattialta ja näytin kaikille ryhmäläisille.
 
Maalauksen ensimmäisenä nähnyt totesi, että "siinähän on kissa!"
 
Tilanne muuttui arvuutteluksi, kun toinen ryhmäläinen oli sitä mieltä, että maalauksessa on kengänpohja.
 
Kolmas ryhmäläinen totesi, että "tuo kissa ei halua muuta kuin, että sitä silitetään, kosketaan."
 
Tarkoituksella humoristinen tulkinta maalauksesta oli se, että "tuo punainen on ryynimakkara". Tämän jälkeen vitsin heittänyt vakavoitua ja sanoi, että "kissa on kuvattu niin kuin hänen mielestään taiteessa kuuluukin kuvata."
 
Edellisellä kerralla ryhmäläiset kertoivat, että ryhmäkodissa asuu kissa (minkä kyllä tiesinkin). Keskustelussa kävi ilmi, että kissa on heille hyvin tärkeä.

 
 
 
ilO / jOy. Akryyli kankaalle / acrylic on canvas. 40 x 40 cm. 2014.

Ryhmän ohjaamisesta ja muusta.

 
Olin päättänyt, että en kirjoita blogissani ryhmän ohjaamiseen liittyvistä asioista, sillä se ei ole projektini tarkoitus. Ryhmän ohjaamiseen kuitenkin liittyy monia seikkoja ja ryhmäläisten kanssa vuorovaikutus on keskeistä työskentelyssäni. Muistisairaiden ihmisten ryhmän ohjaamiseen liittyy lisäksi omia erityispiirteitä ja kysymyksiä.
 
Tänään yksi ryhmäläinen ei ensin olisi halunnut tulla, sillä hän koki, että ei ole sopiva osallistumaan taideryhmään. (Hän kuitenkin tuli tapaamisen, jonka jälkeen hän kuitenkin kertoi viihtyneen.) En ole kutsunut ryhmää taideryhmäksi ja sovimme henkilökunnan kanssa, että emme puhu taideryhmästä jatkossakaan. Vaikka "taide" sana tuntuu pelottavan, kuitenkin useimmiten ryhmäläiset tekevät aloitteen keskustella ympärillään olevista maalauksista.

"Taideryhmä" saattaa kuulosta myös siltä, että ryhmään tuleva voi kokea, että hän joutuu itse tekemään jotain. Olen pohtinut tänään kysymystä osallistavan ja pakottamisen erosta ja rajasta, mutta en saa nyt täsmennettyä ajatusta.

Pelasimme tänään kuvassa olevaa korttipeliä, jonka olen tehnyt. Värillisissä korteissa on kysymyksiä, jotka arvotaan noppaa heittämällä. Värit symboloivat erilaisia teemoja. Esim. punaisissa korteissa on romantiikkaan liittyviä kysymyksiä, jotka yleensä herättävät naurua niin kuin tänäänkin. Mainitsen pelistä siksi, että huomasin sen olevan onnistunut keino päästä keskustelussa syvemmälle. Tuntui, että ryhmäläiset (minä mukaan lukien) olivat avoimempia kuin aikaisemmilla kerroilla. Korttipelin herättämän keskustelun aikana otin keskusteluun mukaan aiheeseen liittyviä maalauksia. Ryhmäläiset olivat rohkeampia tulkitsemaan maalauksia, kun niiden katsominen ja niistä keskusteleminen ei ollut itsetarkoitus.
 


1.2.2014

Ryhmän kokoontumispaikasta

 
Ryhmäläiset saivat valita värit, joilla maalasin tuolit, joilla ryhmäläiset istuvat. (Osa ryhmäläisistä tosin istuu pyörätuolissa.) Selvästi kirkkaat ja täyteläiset värit houkuttelivat eniten. Jokainen valitsi selkeästi erilaisen värin kuin toinen. Oman tuolini väriksi valitsin sinisen. Huomaan usein valitsevani sinisen symboloimaan itseäni.
 
Keltaisen valinnut ryhmäläinen kertoi värin muistuttavan kuidusta ja valosta, jota hän kaipaa tänä pimeänä aikana. Vihreän värin valinnut kertoi valinneensa värin, sillä se on nurmen väri ja vihreäaika on niin lyhyt Suomessa. Violetin värin valinnut valitsi samankaltaisen värin kuin hänen villapaidassaan oli.

Punaisen värin valinnut ryhmäläinen kertoi, että häntä miellyttää maronin punainen väri. Hän kertoi työskennelleensä autojen parissa ja mieltyneensä sen väriseen mersuun. Ryhmäläinen auttoi minua löytämään oikean sävyn. Kun olin saanut maalattua tuolin, hän totesi, että sävy on tarpeeksi lähellä, mutta se ei ole niin syvä kuin pitäisi.

Kun ryhmä kokoontui sen jälkeen, kun olin maalannut tuolit ja pöydän, yksi ryhmäläinen huomasi kesken keskustelun, että myös pöydän väri on muuttunut. Hän kutsui värin muistuttavan auringosta. Hän kuvaili, että väri tuntuu nousevan pöydästä ja tulevan silmille. Hän kutsui väriä lempeäksi.

 
 

Kysymyslista työkaluna

(Lista on tiivistetty myöhemmin)
Pääkysymykset

Voiko maalaus toimia osana vuorovaikutusta? Millä tasolla se vaikuttaa?

Millaisen lisän väri tuo keskusteluun?

Miten värit vaikuttavat?

Millaisia mielikuvia tai muistoja väriin liittyy?

Maalaustaide

Nykytaiteen merkitys ja käyttö?

Taiteen ja elämän yhteys?

Miten toimia taidemaalarina yhteiskunnassa? Mikä on minun tehtäväni ja kuka sen määrittelee?

Vanhustyö

Mitä tarkoitetaan omannäköisellä vanhuudella?

Miten yhteiskunnassamme suhtaudutaan vanhuuteen?

Mitä tarkoittaisi, jos taidemaalari työskentelisi hoivayhteisössä (muut organisaatiot?) osana moniammatillista työryhmää?

Projekti (Osa seuraavista kysymyksistä on poimittu Lea Kantosen kirjasta Ankaraa ja myötätuntoista kuuntelua.)
Mistä asioista projektini on riippuvainen?

Millainen on projektin yhteistyön yhteisö? Millä kriteereillä yhteisö valikoituu projektin yhteisökumppaniksi?

Miten taiteilijan rooli yhteisössä määritellään?

Millaisia sosiaalisia suhteita projekti tuottaa?

Pyrkiikö projekti aiheuttamaan muutoksia yhteisön tai laitoksen käytäntöihin?

Millaisia odotuksia eri osapuolilla on?

Pyrkiikö projekti osallistamaan yleisöä? Millä tavalla?

Millaisia valtasuhteita projektin käyttämässä tilassa on ennestään? Käytänkö itse valtaa työssäni?

Millaisen esteettisen elämyksen projekti tuottaa?

Millaista esteettistä laatua tai kokemusta itse haluan?

Onko projektissa jotain tukahdutettua mikä pyrkii esiin?

Millaisia merkityksiä projekti tuotti?

Millainen osuus vuorovaikutuksella on teoksessa?

Millaisia esteettisiä ilmaisukeinoja projektissa käytettiin? Miten niitä käytettiin vuorovaikutuksessa?

Millaisia menetelmiä käytän projektissani? Millä keinoilla analysoin projektiani?