23.1.2014

Kuvataiteilijan mahdollisesta työnkuvasta vanhusten palvelukeskuksissa ja hoivakodeissa


On selvää, että taiteen avulla voidaan vaikuttaa ympäristön viihtyvyyteen. On myös tutkimuksia siitä kuinka maalaaminen vaikuttaa aivotoimintaan myönteisesti kuten musiikin kuuntelukin. Näin ollen erilaiset vanhuksille suunnatut työpajat ovat perusteltuja. Taiteen äärellä oleminen tuntuu lisäävään keskustelua ja yhteisöllistä tunnetta ryhmäläisten kuin ohjaajienkin välillä. Taidetoiminta voi olla myös mahdollisuus hoitajien työssä jaksamiseen ja mielen virkistykseen.

Kuvataiteilijalla voisi olla siis monenlaista tehtävää hoivaympäristöissä: työpajat vanhuksille ja henkilökunnalla, ympäristön viihtyvyys ja selkeys, opasteet, erilaiset projektit ja tapahtumat myös yhteistyössä talon ulkopuolella olevien kanssa. Taiteilijan rooli olisi näin ollen muuttuva ja se lähenisi joissakin tilanteissa ohjaajan ja tuottajan rooleja.

Tänä keväänä olen saanut mahdollisuuden toimia hoivapalveluita tuottavassa ympäristössä itsenäisenä taiteilijana, jolla tarkoitan, että minulla on mahdollisuus keskittyä omien teosten tuottamiseen. Usein huomaan, että ”oma työskentely” mielletään vastakohdaksi yhteisölliselle työskentelylle. Kevään projektini Roihuvuoressa yhdistää nämä molemmat. Projekti rinnastaa selkeästi sen mitä on taiteilijan työ ja mitä on hoitajan työ kun teen työtäni samalla kun ympärilläni pyöritetään ryhmäkodin arkea. On selvää, että arki pyörii ryhmäkodissa ilman taiteilijankin läsnäoloa. Pyöriikö yhteiskunta ilman taiteilijoita? Ryhmäkodissa taiteilijan merkitys voi koostua pienistä kohtaamisista asukkaiden ja henkilökunnan kanssa. Taiteilijana olen se, joka ei kuulu normaaliin arkeen. Onko taiteen tarkoitus sitten tarjota jotakin ylimääräistä arkeen ja mitä se sitten tarkoittaa?

Työskentelyni edetessä vastaani tulee uusia kysymyksiä. Joihinkin saan varmasti vastauksen kevään kuluessa ja palaan silloin näihin seikkoihin.